Puerto Viejo

Lauantai

Pääsiäisloman ekat päivät vietin Grecian AFS-komitean järjestämällä retkellä Puerto Viejossa Karibian rannalla. Grecia on vähän isompi kaupunki tässä lähellä, jossa on myös enemmän vaihtareita: tällä reissulla mukana oli kymmenen vaihtaria, kaks vapaaehtoistyöntekijää ja costaricalaisia Grecian komitealaisia. Oli toinen suomalainen, tanskalainen, saksalaisia, itävaltalainen, italialaisia, venäläinen ja amerikkalainen. Tulin ainoana Atenasista, sillä islantilaisvaihtari lähti hostperheensä kanssa viikoksi Panamaan.

Lauantaiaamuna lähdettiin viideltä aamuyöstä ajamaan mun hostsiskon kanssa kohti Greciaa. Ajettiin vaarallisen mutkikkaita jyrkkämäkisiä teitä risteykseen jonnekin Atenasin ja Grecian välimatkaan, josta Grecian porukan oli tarkoitus napata mut kyytiin. Saavuttiin risteykseen reilusti ajoissa ja toiset oli lähes tunnin myöhässä, joten istuttiin siellä sitten syömässä mun eväitä ja katsomassa kuinka aurinko nousi. Oli kylmä ja harmittelin, kun en ollut ottanut mukaan mitään hupparia ja farkkuja lämpimämpää.

Lopulta AFS:n pikkubussi kurvasi meidän tienvarteen pysäköidyn auton eteen ja pääsin hyppäämään etupenkille kuskin ja retken järjestävän vapaaehtoisen viereen. Muut vaihtarit istuivat auton takaosassa korkean laukkumuurin eristämänä, mutta matka Limónin provinssiin sujui yllättävän nopeasti avonaisista ikkunoista maisemia ihmetellen ja kuvaten. Viiden tunnin matkan aikana ehdittiin ajaa ohi kaupunkien, kylien, sademetsien, sumuisten vuorten, tunneleiden, banaaniviljelmien, kuivuneiden jokien ja hiekkarantojen. Pysähdyttiin tienvarsikuppilaan syömään aamupalaa sateen rummuttaessa ulkona ja jonottamaan huoltsikan vessaan kosteassa kuumuudessa.


Me yövyttiin hostellissa Cahuita-nimisessä paikassa lähellä Puerto Viajoa. Oltiin juuri saatu kamat vietyä huoneisiin ja vaatteet vaihdettua viileämpiin, kun törmättiin jo paikan hulluun. Waldoksi esittäytyvä vanha jenkkimies tuli laulamaan ja selittämään, kuinka oli asunut siinä hostellissa jo kahdeksan vuotta ja jonakin päivänä siivooja löytäisi hänen ruumiinsa sänkyyn puukotettuna.

Hostellilta oli parinsadan metrin kävelymatka rannalle, jonne mentiin viettämään iltapäivä. Meri oli lämmin, aurinko häikäisevän kirkas ja aallot niin vahvoja, että ne kaatoivat alleen matalassakin vedessä ellei pitänyt varansa. Suurin osa Grecian vaihtareista on ollut täällä elokuusta lähtien. He puhuvat sujuvaa espanjaa, osa ei oikeastaan englantia. Kahlasin muiden perässä veteen ja huomasin pystyväni juttelemaan helpoista asioista espanjaksi ja ymmärtämään, mistä muut pärskivissä aalloissa puhuivat, vaikka olinkin liian hidas osallistumaan keskusteluun.

Oli toisaalta myös ihanaa päästä puhumaan vähän englantia ja suomea helmikuun tulijoiden kanssa. Vaikka onkin huippusiistiä, että pystyin juttelemaan englantia osaamattomien vaihtareiden ja AFS:n vapaaehtoisten kanssa pelkällä espanjalla ja oon vaihtanut siskon ja hostäidin kummipojan kanssakin espanjaan, on se kommunikaation rajoittuneisuus välillä aika turhauttavaa javäsyttävää.

Kävimme vielä kävelemässä rantaa reunustavalla metsäpolulla. Laiskiaisia ei näkynyt vaikka tähyilimme kaikki korkeiden palmujen latvoihin, mutta polunvarsi oli pilkullinen sinisten rapujen koloista. Italiassa vaihdossa ollut vapaaehtoinen kyseli multa sanoja suomeksi ja kun saimme italialaisvaihtarit vakuutetuiksi siitä, että "katso merta" on todella suomeksi "katso merta", pääsin my storeihin opettamaan suomea.

Palasin takaisin hostelliin oikea olkapää punaisena ja olo auringosta heikkona. Rannalle lähtiessä olin laittanut aurinkorasvaa, mutta olkapää oli kai palanut bussimatkalla ikkunan vieressä istuessa. Hostellisuihkusta tuli kuumaa vettä. Olin haaveillut kuumasta vedestä kuukauden, mutta Limónin ilmastossa olisin ihan mielelläni käynyt kylmässä suihkussa. Pohjaan palanut spagetti ja valmistomaattikastike maistuivat taivaalta.

Illalla hypättiin taas bussiin ja ajettiin Puerto Viajon yöhön. Kadut pursusivat baareja, hostelleja, turistiputiikkeja ja juhlijoita. Meidän oli tarkoitus mennä tanssimaan, mutta päädyimme vain kävelemään ympäri keskustaa. En tiedä miksi. Pilkkopimeän meren rannassa törmättiin toiseen AFS:n vaihtariporukkaan, jotka olivat sattumalta samaan aikaan samassa paikassa reissaamassa. Syksystä asti täällä olleet vaihtarit ryntäsivät tapaamaan kavereitaan. Roikuin kiusallisesti joukon reunalla. Oli vähän absurdi tilanne,.

Sunnuntai

Sunnuntaina lähdettiin käymään kahdella eri rannalla. Aamulla vuorossa oli Punta Uva. Kiivettiin korkealle kalliolle, ylös jyrkkää liukasta mutamäkeä ja läpi metsäpolun. Sieltä näki kaiken ja sai otettua parhaat kuvat. En ymmärrä miten maailmassa on niin kauniita paikkoja. Aallot olivat vielä arvaamattomampia kuin Cahuitassa, ja tarpeeksi monta kertaa kaaduttuani ja vedettyäni suolavettä nenään ja suuhun ja silmiin päätin vetää t-paidan palaneen olkapään suojaksi ja ottaa kuvia.


Päivän toinen ranta oli nimeltään Manzanillo. Kävelimme metsän poikki näköalatasanteelle, jossa oli upeat näkymät ja kuumaa ja kirkasta ja paljon väkeä ottamassa samanlaisia kuvia samasta paikasta. Törmäsimme myös uudelleen toiseen AFS-porukkaan. Kun kuvat oli otettu ja pikaiset kuulumiset vaihdettu, saimme hajaantua Manzanillon kylään keskenämmme. Väsymyksessä ja kasvavassa nälkäkiukussa ruokapaikan etsintä oli hankalaa, mutta sen jälkeen vesimelonijääjuoma maistui vielä enemmän taivaalta kuin tavallisesti. Jenkkityttö tilasi salaatin ja kertoi maistaneensa salaattia ensimmäistä kertaa AFS:n lähtöorientaatiossa Floridassa. En vieläkään voi uskoa tätä todeksi.

Kotimatkalla hostelliin poikettiin Puerto Viejossa, jossa eräät tytöt kävivät letityttämässä hiuksiinsa pieniä lettejä ja simpukoita. Päivänvalossa kylää ei meinannut tunnistaa samaksi paikaksi.

Ilta vietettiin Cahuitassa. Kävin syömässä avocadopizzaa parin muun vaihtarin kanssa. Matkalla sinne me nähtiin lasikiainen, joka kiipesi kadun yli pitkin puhelinlankaa. Kovempaa vauhtia kuin olisin kuvitellut. Pizzan jälkeen toiset houkuttelivat meidät rantaan pelaaman totuutta ja tehtävää, joka vaikuttaa olevan aivan yhtä jäätävää tälläkin puolella maailmaa. 

Maanantai

Maanantaiaamuna saatiin nukkua pitkään, pakkailla ja käydä vielä käväisemässä lähirannalla. Aamupalaksi kylmää pizzaa ja maitojauhekahvia. Puolenpäivän aikoihin lähdettiin ajamaan kohti Greciaa. Tällä kertaa sain paikan bussin sisältä muiden vaihtareiden seurasta, mutta sen matkan perusteella en ollut menettänyt paljoa tulomatkallakaan - aika kului nukkuen, musiikkia kuunnellen, puhelinta selaillen. Oli viileää ja sateista, kollektiivinen hiki liimasi shortsireidet nahkapenkkeihin. Jostain syystä mentiin pidempää reittiä kuin tulomatkalla. Jos oikein ymmärsin meidän oli kai tarkoitus poiketa jollain tulivuorella, mutta ei käytykään siellä. Viivästys ei kuitenkaan paljoa haitannut, maisemat olivat kauniita.

Nälkävalituksen yltyessä pysähdyttiin pikkuiseen pikaruokapaikkaan syömään, jossa kohtasin ekaa kertaa täällä tilanteen jossa minkäänlaista kasvisruokaa ei ollut tarjolla. Jouduin pärjäämään kuuden-seitsemän tunnin bussimatkan sipsillä ja kekseillä. Lopulta saavuimme Atenasin risteykseen, jossa kiipesin kamojeni kanssa yli penkkirivien enkä ehtinyt huikata kuin pikaisen "chaon".

Tulihan tästä aika överi postaus, mutta oon tätä taas sen verran kauan vääntänyt että tyhmältä tuntuis lähteä mitään poistamaan. Mun kalenterissa alkaa olla viikonloput täynnä seuraavan kuukauden ajan ja pitkät koulupäivien jälkeen illat kuluu perheen kanssa sosialisoiden, mutta yritän ehtiä kirjottamaan vielä vähän lisää pääsiäislomasta ja siitä arjesta, joka ei ole pelkkää rantaseikkailua joka päivä.