Costa Ricassa on kolmentyyppisiä lukioita: julkisia, yksityisiä ja teknillisiä/ammatillisia (técnico profesional). Käyn täällä tollasta teknillisammatillista koulua. Ero normaaleihin julkisiin/yksityisiin lukioihin on se, että jokainen oppilas valitsee linjan, jolla erikoistutaan johonkin ammattiin. Lisäksi teknillinen kestää vuoden pidempään eli kuusi vuotta, kun normaalit lukiot vain viisi vuotta. Mut laitettiin nelosvuodelle, jossa oppilaat ovat noin 16-vuotiaita kai sen takia, että erikoistuminen aloitetaan nelosvuonna.
Mun koulussa on neljä linjaa: elektroniikka, asiakaspalvelu, hallinto/logistiikka/levitys(??) ja tuotanto/laatu. Ennen koulun alkua käytiin hoitamassa paperijuttuja ja opettajat yritti selittää mulle ja islantilaisvaihtarille, mitä milläkin linjalla opiskellaan. Pienten kommunikaatio-ongelmien jälkeen päädyttiin siihen, että saadaan käydä testaamassa kolmea linjaa ja päättää sitten, mitkä halutaan valita. Asiakaspalvelua me ei saatu valita, koska siellä opiskellaan niin paljon englantia ja meidän pitää keskittyä espanjan oppimiseen.
Ensimmäisenä päivänä aloitettiin elektroniikkalinjan tunnilla. Opettajat olivat puhuneet ettei "elektroniikkalinja varmaan ole ihan sua varten" ja olin että mitäs #tytto_poika-paskea tämä tämmöinen on (se perseily oli ajankohtanen kun aloin kirjottamaan tätä postausta), kyllä mun mielestä elektroniikka kuulosti noista kolmesta vaihtoehdoista kiinnostavimmalta ja hyödyllisimmiltä. Tultiin islantilaisen kanssa luokkaan, opettaja kantoi meille pulpetit toisesta luokasta ja istuttiin sinne sitten eturiviin.
"Sä taidat olla ainoo tyttö täällä", kuiskasi islantilainen mun korvaan. Tunnilla käytiin läpi yläasteen sähköfysiikkaa. Tunsin oppilaiden katseet niskassani, mutta joista kukaan ei sanonut mulle sanaakaan tunnin aikana. Islantilainen katosi jalkopallojoukkueen pääsykokeisiin ja siellä yksin lasketellessani alkoi tuntumaan, ettei elektroniikkalinja ehkä ollut ihan the place to be.
"Sä taidat olla ainoo tyttö täällä", kuiskasi islantilainen mun korvaan. Tunnilla käytiin läpi yläasteen sähköfysiikkaa. Tunsin oppilaiden katseet niskassani, mutta joista kukaan ei sanonut mulle sanaakaan tunnin aikana. Islantilainen katosi jalkopallojoukkueen pääsykokeisiin ja siellä yksin lasketellessani alkoi tuntumaan, ettei elektroniikkalinja ehkä ollut ihan the place to be.
Välkällä lähdin etsimään yksikseni vessaa hämilläni siitä, miten mut oli täysin ignoorattu. Edellisviikkoisen tutustumiskierroksen ja vaihtariblogejen perusteella olisin odottanut, että edes joku olisi uskaltanut tulla puhumaan. Vessassa törmäsin kivoihin 13-vuotiaisiin tyttöihin, jotka tarjoutuivat vahtimaan mun reppua sillä aikaa kun kävin vessassa ja pyysivät mua mukaansa ostamaan välipalaa. Seurasin tyttöjä koulunportille, jonka toiselle puolelle saapui aina välituntisin kaupostelijoita myymään aidan ali karkkia, sipsejä, mehujäitä, juomia pienissä muovipusseissa, hampurilaisia, donitseja ja muita herkkuja. Sillä matkalla muitakin ihmisiä tuli juttelemaan ja vitosvuoden asiakaspalvelulinjalaiset pyysivät mut syömään kanssaan ruokiksella
Iltapäivällä mentiin tuotanto ja laatu-linjan tunnille. Meininki oli ihan toinen kuin elektroniikkalinjalla: opettaja kirjoitti lyhyet muistiinpanot taululle siitä, kuinka keskiarvo lasketaan ja katosi sitten jonnekin, jolloin koko luokka ryntäsi mun ja islantilaisen pulpettien ympärille pörräämään ja kysymään kysymyksiä. Oppilaat olivat tosi kivoja, mutta tuotanto ja laatu kuulosti linjana aika jäätävältä. Koulun jälkeen lähdettiin tuotantolaatulaisten kanssa jätskille keskustaan, jonka jälkeen koko luokka tarjoutui saattamaan mut kotiin. Matkalla he kyselivät minkä linjan aioin valita ja sanoivat kaikki toivovansa, että tulisin heidän luokalleen. Vastasin, että halusin nähdä vielä millainen kolmas linja on ennen kuin tekisin päätöksen. Ajatuksissani aloin kuitenkin vahvasti kallistumaan tuotanto ja laatu-linjaan, niin kamalan ystävällisiä olivat kaikki olleet.
Seuraavana päivänä käytiin tsekkaamassa vielä hallinto ja logistiikka-linja, jossa oppilaat olivat myös tosi kivoja ja kiinnostuneita meistä. Tunnilla käytiin läpi paksuja luetteloita, joihin oli listattu kaikki mahdolliset tavarat mitä saattoi maahantuoda, niille koodeja ja numerosarjoja ja eri Keskiamerikan maiden veroprosentteja. Yritin kiinnostua, yritin pysyä hereillä, yritin kuunnella vaikken juuri mitään ymmärtänyt.
Ruokiksella menin toisen vaihtarin kanssa ilmoittamaan opontapaiselle, mille luokille haluttiin. Meidän piti valita eri luokat, ettei hengattaisi vaan toistemme seurassa. Islantilaisella oli vaikeuksia valita, mutta mä ilmoitin heti että haluaisin tuotantoon ja laatuun. Islantilainen päätyi sitten hallintoon ja logistiikkaan.
Ruokiksella menin toisen vaihtarin kanssa ilmoittamaan opontapaiselle, mille luokille haluttiin. Meidän piti valita eri luokat, ettei hengattaisi vaan toistemme seurassa. Islantilaisella oli vaikeuksia valita, mutta mä ilmoitin heti että haluaisin tuotantoon ja laatuun. Islantilainen päätyi sitten hallintoon ja logistiikkaan.
Ensimmäiset päivät olivat yhtä pörräystä. Luokkalaiseni kysyivät kaikki vuorotellen samat kysymykset. Tapasin uusia ihmisiä ja yritin muistella luokkalaisteni nimiä. Suurin osa opettajista kysyi vain tunnin aluksi puhunko espanjaa johon vastasin että vähän, muutamat englannintaitoiset juttelevat enemmänkin. Eräällä tilastomatikan tunnilla päädyin kirjoittamaan suomenkielisiä sanoja taululle ja koko luokka opettajaa myöten nauroi ja lausui perässä. Joka tunnilla kaksi, kolme ihmistä kääntyi pikkuruisissa epämukavissa pulpeteissaan suuntaani ja kysyi ymmärränkö, tarvitsenko apua. Ymmärrän aiheen mistä puhutaan, matikantunneilla enemmän kuin moni muu. Elektroniikan pojatkin uskaltautuivat suosittelemaan mulle animeita katsottavaksi ja bändejä kuunneltavaksi. Viikko oli pitkä ja raskas ja nopea.
Yksi tyttö pyysi mua mukaansa hiphop-tunnille ja nuorteniltaan, jonne mentiin perjantaina suoraan koulusta muutamien muiden koulukavereiden kanssa. En ollut koskaan ennen tanssinut mitään hiphopin tapaista, mutta se oli tosi hauskaa ja päätin alkaa käymään sillä tunnilla. Tanssisalin tuulettimet eivät tosin mahda mitään kolmenkymmenen asteen helteelle eikä tällä ole keksitty rakentaa tanssikouluihin suihkuja, vaikka kaikille on muuten täällä tosi tärkeää käydä suihkussa vähintään kerran päivässä, mielellään kaksi-kolme. Olo ensimmäisen tanssitunnin jälkeen oli tuskaisan ällö, mutta lähdin silti muiden mukaan syömään ja nuorteniltaan, joka oli tyhmine leikkeineen ennemmin ripari-flashback kuin ne nuortenillat, joissa olen tottunut Suomessa käymään.
Nuortenillan jälkeen mentiin puistoon tapaamaan yllätysvierailulle saapunutta kanadalaista tyttöä, joka oli asunut täällä ennen ja oli kavereideni hyvä ystävä. Istuin hänen vieressään puistonpenkillä palmujen, mustan yön ja parinkymmenen häntä tapaamaan tulleen atenalaisnuoren ympäröimänä ja hän lupasi, että tulisin rakastamaan vuottani täällä. Hän sanoi olevansa iloinen että hengasin hänen ystäviensä kanssa, koska he olivat hyviä ihmisiä, ja puhui siitä miten vähemmän vaivaa täällä tarvitsi tehdä saadakseen ystäviä. Sain todellakin kiinni mistä hän puhui: minun ei tarvinut tehdä aloitetta keskusteluun, kun joku oli jo puhumassa tai kysyä apua ennen kuin joku oli jo sitä tarjoamassa. Seurasin riemunkiljahduksia ja tiukkoja haleja ja leikin ajatuksella, että joskus palaisin sillä tavalla tänne takaisin, sitten kun minulla olisi täällä elämä ja ystäviä joita kaivata.
Toinen ja kolmas kouluviikko menivät. Ihmisten into vähän laantui, mikä on ihan hyvä - ei sitä loputtomiin jaksa olla jokaisen keskustelun aihe. Silti löytyy aina joku, joka tarjoutuu tulemaan kanssani lämmittämään lounaan tai ostamaan herkkuja tai ryhmätyöhönsä tai tuonne istumaan.
Pääosin oon tosi tyytyväinen mun kouluun: kaikki ihmiset on ottanut mut niin hyvin vastaan, sääntöjä ei vahdata kovin tiukkaan, opettajien ja oppilaiden suhde on rennon kaverillinen. Mutta on niitäkin asioita, jotka ärsyttää ja ärsyttää kunnolla: Koulupäivät on normaalisti 7.00-16.30, johon kuuluu kaksi 20min välituntia ja 50min ruokis. Se on yhdeksän ja puoli tuntia, joista vähintään puolet on täyttä perseilyä. Monilla tunneilla ei tehdä mitään, tunteja perutaan usein, opettajat ovat aina myöhässä ja katoilevat kesken tunnin juoruilemaan. Toisaalta olisi tosi rankkaa opiskella tosissaan se lähes kymmenen tuntia, mutta toisaalta turhauttaa miksi edes olemme koulussa niin pitkään kun emme suurimman osan ajasta tee mitään järkevää.
Toinen ja kolmas kouluviikko olivat koeviikkoja, jotka olisivat mun puolesta voineet jatkua vaikka loppuvuoden. Päivät oli puolet lyhyempiä, ja me oikeasti tehtiin jotain edes osan päivästä (koetta)! Kokeet suijui hyvin ottaen huomioon mun espanjan tason ja sen, etten lukenut muuten kuin vähän vilkaisten muistiinpanojani ryhmäpaineesta, kun kaikki kertasivat paniikissa opettajan ollessa myöhässä. Monissa aineissa sain käyttää kokeessa materiaalina toimivaa monistenivaskaa, joita täällä kirjojen sijaan käytetään. Kerron lisää koulunkäynnistä joskus myöhemmin, kun tiedän enemmän ja kello on vähemmän, mutta näiden koeviikkojen perusteella koulunkäynti täällä vaikuttaa olevan aika puhtaasti pelkkää ulkoaopettelua. Ja taso kaukana Suomen lukion ykkösestä: 16-vuotiaiden piti tosiaan osata laskea keskiarvo ja tunnistaa onko kuvassa oleva maanosa a) Afrikka b) Eurooppa c) Aasia. Teki mieli itkeä.
Mulla on niin paljon kerrottavaa, mutta ehkä tää riittää tältä kerralta. Oon kuukauden yrittänyt kirjoittaa tätä postausta, yrittänyt saada aikaan jotain kaikenkattavaa eikä tästä siksi ole koskaan tullut valmista. Nyt on pääsiäisloman viimeinen ilta, huomenaamulla taas kuuden herätys ja haluun nukkumaan.
Nuortenillan jälkeen mentiin puistoon tapaamaan yllätysvierailulle saapunutta kanadalaista tyttöä, joka oli asunut täällä ennen ja oli kavereideni hyvä ystävä. Istuin hänen vieressään puistonpenkillä palmujen, mustan yön ja parinkymmenen häntä tapaamaan tulleen atenalaisnuoren ympäröimänä ja hän lupasi, että tulisin rakastamaan vuottani täällä. Hän sanoi olevansa iloinen että hengasin hänen ystäviensä kanssa, koska he olivat hyviä ihmisiä, ja puhui siitä miten vähemmän vaivaa täällä tarvitsi tehdä saadakseen ystäviä. Sain todellakin kiinni mistä hän puhui: minun ei tarvinut tehdä aloitetta keskusteluun, kun joku oli jo puhumassa tai kysyä apua ennen kuin joku oli jo sitä tarjoamassa. Seurasin riemunkiljahduksia ja tiukkoja haleja ja leikin ajatuksella, että joskus palaisin sillä tavalla tänne takaisin, sitten kun minulla olisi täällä elämä ja ystäviä joita kaivata.
Toinen ja kolmas kouluviikko menivät. Ihmisten into vähän laantui, mikä on ihan hyvä - ei sitä loputtomiin jaksa olla jokaisen keskustelun aihe. Silti löytyy aina joku, joka tarjoutuu tulemaan kanssani lämmittämään lounaan tai ostamaan herkkuja tai ryhmätyöhönsä tai tuonne istumaan.
Pääosin oon tosi tyytyväinen mun kouluun: kaikki ihmiset on ottanut mut niin hyvin vastaan, sääntöjä ei vahdata kovin tiukkaan, opettajien ja oppilaiden suhde on rennon kaverillinen. Mutta on niitäkin asioita, jotka ärsyttää ja ärsyttää kunnolla: Koulupäivät on normaalisti 7.00-16.30, johon kuuluu kaksi 20min välituntia ja 50min ruokis. Se on yhdeksän ja puoli tuntia, joista vähintään puolet on täyttä perseilyä. Monilla tunneilla ei tehdä mitään, tunteja perutaan usein, opettajat ovat aina myöhässä ja katoilevat kesken tunnin juoruilemaan. Toisaalta olisi tosi rankkaa opiskella tosissaan se lähes kymmenen tuntia, mutta toisaalta turhauttaa miksi edes olemme koulussa niin pitkään kun emme suurimman osan ajasta tee mitään järkevää.
Toinen ja kolmas kouluviikko olivat koeviikkoja, jotka olisivat mun puolesta voineet jatkua vaikka loppuvuoden. Päivät oli puolet lyhyempiä, ja me oikeasti tehtiin jotain edes osan päivästä (koetta)! Kokeet suijui hyvin ottaen huomioon mun espanjan tason ja sen, etten lukenut muuten kuin vähän vilkaisten muistiinpanojani ryhmäpaineesta, kun kaikki kertasivat paniikissa opettajan ollessa myöhässä. Monissa aineissa sain käyttää kokeessa materiaalina toimivaa monistenivaskaa, joita täällä kirjojen sijaan käytetään. Kerron lisää koulunkäynnistä joskus myöhemmin, kun tiedän enemmän ja kello on vähemmän, mutta näiden koeviikkojen perusteella koulunkäynti täällä vaikuttaa olevan aika puhtaasti pelkkää ulkoaopettelua. Ja taso kaukana Suomen lukion ykkösestä: 16-vuotiaiden piti tosiaan osata laskea keskiarvo ja tunnistaa onko kuvassa oleva maanosa a) Afrikka b) Eurooppa c) Aasia. Teki mieli itkeä.
Mulla on niin paljon kerrottavaa, mutta ehkä tää riittää tältä kerralta. Oon kuukauden yrittänyt kirjoittaa tätä postausta, yrittänyt saada aikaan jotain kaikenkattavaa eikä tästä siksi ole koskaan tullut valmista. Nyt on pääsiäisloman viimeinen ilta, huomenaamulla taas kuuden herätys ja haluun nukkumaan.
onhan tää työmaa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti