Kauan odotettu koulupostaus

Costa Ricassa on kolmentyyppisiä lukioita: julkisia, yksityisiä ja teknillisiä/ammatillisia (técnico profesional). Käyn täällä tollasta teknillisammatillista koulua. Ero normaaleihin julkisiin/yksityisiin lukioihin on se, että jokainen oppilas valitsee linjan, jolla erikoistutaan johonkin ammattiin. Lisäksi teknillinen kestää vuoden pidempään eli kuusi vuotta, kun normaalit lukiot vain viisi vuotta. Mut laitettiin nelosvuodelle, jossa oppilaat ovat noin 16-vuotiaita kai sen takia, että erikoistuminen aloitetaan nelosvuonna.

Mun koulussa on neljä linjaa: elektroniikka, asiakaspalvelu, hallinto/logistiikka/levitys(??) ja tuotanto/laatu. Ennen koulun alkua käytiin hoitamassa paperijuttuja ja opettajat yritti selittää mulle ja islantilaisvaihtarille, mitä milläkin linjalla opiskellaan. Pienten kommunikaatio-ongelmien jälkeen päädyttiin siihen, että saadaan käydä testaamassa kolmea linjaa ja päättää sitten, mitkä halutaan valita. Asiakaspalvelua me ei saatu valita, koska siellä opiskellaan niin paljon englantia ja meidän pitää keskittyä espanjan oppimiseen. 

Ensimmäisenä päivänä aloitettiin elektroniikkalinjan tunnilla. Opettajat olivat puhuneet ettei "elektroniikkalinja varmaan ole ihan sua varten" ja olin että mitäs #tytto_poika-paskea tämä tämmöinen on (se perseily oli ajankohtanen kun aloin kirjottamaan tätä postausta), kyllä mun mielestä elektroniikka kuulosti noista kolmesta vaihtoehdoista kiinnostavimmalta ja hyödyllisimmiltä. Tultiin islantilaisen kanssa luokkaan, opettaja kantoi meille pulpetit toisesta luokasta ja istuttiin sinne sitten eturiviin.
"Sä taidat olla ainoo tyttö täällä", kuiskasi islantilainen mun korvaan. Tunnilla käytiin läpi yläasteen sähköfysiikkaa. Tunsin oppilaiden katseet niskassani, mutta joista kukaan ei sanonut mulle sanaakaan tunnin aikana. Islantilainen katosi jalkopallojoukkueen pääsykokeisiin ja siellä yksin lasketellessani alkoi tuntumaan, ettei elektroniikkalinja ehkä ollut ihan the place to be.

Välkällä lähdin etsimään yksikseni vessaa hämilläni siitä, miten mut oli täysin ignoorattu. Edellisviikkoisen tutustumiskierroksen ja vaihtariblogejen perusteella olisin odottanut, että edes joku olisi uskaltanut tulla puhumaan. Vessassa törmäsin kivoihin 13-vuotiaisiin tyttöihin, jotka tarjoutuivat vahtimaan mun reppua sillä aikaa kun kävin vessassa ja pyysivät mua mukaansa ostamaan välipalaa. Seurasin tyttöjä koulunportille, jonka toiselle puolelle saapui aina välituntisin kaupostelijoita myymään aidan ali karkkia, sipsejä, mehujäitä, juomia pienissä muovipusseissa, hampurilaisia, donitseja ja muita herkkuja. Sillä matkalla muitakin ihmisiä tuli juttelemaan ja vitosvuoden asiakaspalvelulinjalaiset pyysivät mut syömään kanssaan ruokiksella

Iltapäivällä mentiin tuotanto ja laatu-linjan tunnille. Meininki oli ihan toinen kuin elektroniikkalinjalla: opettaja kirjoitti lyhyet muistiinpanot taululle siitä, kuinka keskiarvo lasketaan ja katosi sitten jonnekin, jolloin koko luokka ryntäsi mun ja islantilaisen pulpettien ympärille pörräämään ja kysymään kysymyksiä. Oppilaat olivat tosi kivoja, mutta tuotanto ja laatu kuulosti linjana aika jäätävältä. Koulun jälkeen lähdettiin tuotantolaatulaisten kanssa jätskille keskustaan, jonka jälkeen koko luokka tarjoutui saattamaan mut kotiin. Matkalla he kyselivät minkä linjan aioin valita ja sanoivat kaikki toivovansa, että tulisin heidän luokalleen. Vastasin, että halusin nähdä vielä millainen kolmas linja on ennen kuin tekisin päätöksen. Ajatuksissani aloin kuitenkin vahvasti kallistumaan tuotanto ja laatu-linjaan, niin kamalan ystävällisiä olivat kaikki olleet.

Seuraavana päivänä käytiin tsekkaamassa vielä hallinto ja logistiikka-linja, jossa oppilaat olivat myös tosi kivoja ja kiinnostuneita meistä. Tunnilla käytiin läpi paksuja luetteloita, joihin oli listattu kaikki mahdolliset tavarat mitä saattoi maahantuoda, niille koodeja ja numerosarjoja ja eri Keskiamerikan maiden veroprosentteja. Yritin kiinnostua, yritin pysyä hereillä, yritin kuunnella vaikken juuri mitään ymmärtänyt.

Ruokiksella menin toisen vaihtarin kanssa ilmoittamaan opontapaiselle, mille luokille haluttiin. Meidän piti valita eri luokat, ettei hengattaisi vaan toistemme seurassa. Islantilaisella oli vaikeuksia valita, mutta mä ilmoitin heti että haluaisin tuotantoon ja laatuun. Islantilainen päätyi sitten hallintoon ja logistiikkaan.

Ensimmäiset päivät olivat yhtä pörräystä. Luokkalaiseni kysyivät kaikki vuorotellen samat kysymykset. Tapasin uusia ihmisiä ja yritin muistella luokkalaisteni nimiä. Suurin osa opettajista kysyi vain tunnin aluksi puhunko espanjaa johon vastasin että vähän, muutamat englannintaitoiset juttelevat enemmänkin. Eräällä tilastomatikan tunnilla päädyin kirjoittamaan suomenkielisiä sanoja taululle ja koko luokka opettajaa myöten nauroi ja lausui perässä. Joka tunnilla kaksi, kolme ihmistä kääntyi pikkuruisissa epämukavissa pulpeteissaan suuntaani ja kysyi ymmärränkö, tarvitsenko apua. Ymmärrän aiheen mistä puhutaan, matikantunneilla enemmän kuin moni muu. Elektroniikan pojatkin uskaltautuivat suosittelemaan mulle animeita katsottavaksi ja bändejä kuunneltavaksi. Viikko oli pitkä ja raskas ja nopea. 

Yksi tyttö pyysi mua mukaansa hiphop-tunnille ja nuorteniltaan, jonne mentiin perjantaina suoraan koulusta muutamien muiden koulukavereiden kanssa. En ollut koskaan ennen tanssinut mitään hiphopin tapaista, mutta se oli tosi hauskaa ja päätin alkaa käymään sillä tunnilla. Tanssisalin tuulettimet eivät tosin mahda mitään kolmenkymmenen asteen helteelle eikä tällä ole keksitty rakentaa tanssikouluihin suihkuja, vaikka kaikille on muuten täällä tosi tärkeää käydä suihkussa vähintään kerran päivässä, mielellään kaksi-kolme. Olo ensimmäisen tanssitunnin jälkeen oli tuskaisan ällö, mutta lähdin silti muiden mukaan syömään ja nuorteniltaan, joka oli tyhmine leikkeineen ennemmin ripari-flashback kuin ne nuortenillat, joissa olen tottunut Suomessa käymään.

Nuortenillan jälkeen mentiin puistoon tapaamaan yllätysvierailulle saapunutta kanadalaista tyttöä, joka oli asunut täällä ennen ja oli kavereideni hyvä ystävä. Istuin hänen vieressään puistonpenkillä palmujen, mustan yön ja parinkymmenen häntä tapaamaan tulleen atenalaisnuoren ympäröimänä ja hän lupasi, että tulisin rakastamaan vuottani täällä. Hän sanoi olevansa iloinen että hengasin hänen ystäviensä kanssa, koska he olivat hyviä ihmisiä, ja puhui siitä miten vähemmän vaivaa täällä tarvitsi tehdä saadakseen ystäviä. Sain todellakin kiinni mistä hän puhui: minun ei tarvinut tehdä aloitetta keskusteluun, kun joku oli jo puhumassa tai kysyä apua ennen kuin joku oli jo sitä tarjoamassa. Seurasin riemunkiljahduksia ja tiukkoja haleja ja leikin ajatuksella, että joskus palaisin sillä tavalla tänne takaisin, sitten kun minulla olisi täällä elämä ja ystäviä joita kaivata.

Toinen ja kolmas kouluviikko menivät. Ihmisten into vähän laantui, mikä on ihan hyvä - ei sitä loputtomiin jaksa olla jokaisen keskustelun aihe. Silti löytyy aina joku, joka tarjoutuu tulemaan kanssani lämmittämään lounaan tai ostamaan herkkuja tai ryhmätyöhönsä tai tuonne istumaan.

Pääosin oon tosi tyytyväinen mun kouluun: kaikki ihmiset on ottanut mut niin hyvin vastaan, sääntöjä ei vahdata kovin tiukkaan, opettajien ja oppilaiden suhde on rennon kaverillinen. Mutta on niitäkin asioita, jotka ärsyttää ja ärsyttää kunnolla: Koulupäivät on normaalisti 7.00-16.30, johon kuuluu kaksi 20min välituntia ja 50min ruokis. Se on yhdeksän ja puoli tuntia, joista vähintään puolet on täyttä perseilyä. Monilla tunneilla ei tehdä mitään, tunteja perutaan usein, opettajat ovat aina myöhässä ja katoilevat kesken tunnin juoruilemaan. Toisaalta olisi tosi rankkaa opiskella tosissaan se lähes kymmenen tuntia, mutta toisaalta turhauttaa miksi edes olemme koulussa niin pitkään kun emme suurimman osan ajasta tee mitään järkevää.

Toinen ja kolmas kouluviikko olivat koeviikkoja, jotka olisivat mun puolesta voineet jatkua vaikka loppuvuoden. Päivät oli puolet lyhyempiä, ja me oikeasti tehtiin jotain edes osan päivästä (koetta)! Kokeet suijui hyvin ottaen huomioon mun espanjan tason ja sen, etten lukenut muuten kuin vähän vilkaisten muistiinpanojani ryhmäpaineesta, kun kaikki kertasivat paniikissa opettajan ollessa myöhässä. Monissa aineissa sain käyttää kokeessa materiaalina toimivaa monistenivaskaa, joita täällä kirjojen sijaan käytetään. Kerron lisää koulunkäynnistä joskus myöhemmin, kun tiedän enemmän ja kello on vähemmän, mutta näiden koeviikkojen perusteella koulunkäynti täällä vaikuttaa olevan aika puhtaasti pelkkää ulkoaopettelua. Ja taso kaukana Suomen lukion ykkösestä: 16-vuotiaiden piti tosiaan osata laskea keskiarvo ja tunnistaa onko kuvassa oleva maanosa a) Afrikka b) Eurooppa c) Aasia. Teki mieli itkeä.

Mulla on niin paljon kerrottavaa, mutta ehkä tää riittää tältä kerralta. Oon kuukauden yrittänyt kirjoittaa tätä postausta, yrittänyt saada aikaan jotain kaikenkattavaa eikä tästä siksi ole koskaan tullut valmista. Nyt on pääsiäisloman viimeinen ilta, huomenaamulla taas kuuden herätys ja haluun nukkumaan.

onhan tää työmaa 

Viikonloppu

   Lauantaina lähdettiin aikaseen aamulla rannalle pienellä tilausbussilla, jossa reilu kolmen tunnin matka kuumassa kahdentoista ihmisen ahtaudessa oli tuskaisaa. Mukana oli hostvanhempani, -veljeni, islantilainen vaihtari hostsiskonsa kanssa, naapurissamme asuvat täti, setä ja serkut sekä muutama muu perhetuttu. Vietettiin useampi tunti rannalla Gueposissa, jossa piti juosta varjosta varjoon ja varjosta veteen ettei polttaisi jalkojaan kuumalla hiekalla. Seistiin islantilaisen hostsiskon ja mun serkun kanssa suolaisissa aalloissa ja haudattiin toisemme hiekkakuoppiin, jonka takia missattiin se kun apinalauma yritti varastaa ruokaa meidän varjoon pystytetystä leiristä.

Kotimatkalla poikettiin hetkeksi toiselle rannalle, jonka nimeä en muista. Ei ehditty uimaan, mutta maksettiin läheisen talon asukkaille että päästiin käymään heidän puutarhassaan olevassa suihkussa ja saastaisessa vessassa. Piti kuulemma käväistä myös joen rannassa, jossa turistit syöttävät krokotiileille kokonaisia kanoja, mutta ehkä ihan hyvä että se kokemus jäi välistä. Illalla menin vielä islantilaisen hosteille kylään katsomaan yllätyksetöntä collegekomediaa, jota ei oltu dubattu espanjaksi.

Tänään sunnuntaina oon ollut koko päivän kotona ja viettänyt suuren osan siitä epäsosiaalisena vaihtarina huoneessani. Sisko pyysi mua mukaan ystävänsä baby showeriin, mutta päätin jäädä kotiin lepäämään ja se oli selvästi oikea päätös, sillä hän tuli kotiin vasta myöhään illalla. Teki hyvää vähän hiljentyä, kuunnella Soundcloud-saarnoja ja musiikkia ja keräillä voimia huomenna koittavaa ekaa koulupäivää varten!

ps. osaaks joku auttaa miten noi flickrin linkit saa kuvista pois?

Ensimmäisistä päivistä

Mulla menee hyvin. Oon ollut nyt kahdeksan päivää mun hostperheessä. Mun perhe on tosi ystävällinen, kärsivällinen ja auttavainen - ja samaa voi sanoa myös monista muista ihmisistä, jotka oon näiden päivien aikana tavannut ja jotka enemmän tai vähemmän kuuluu mun Costa Rican-elämään. Koulu mulla alkaa vasta huomenna, mutta nää päivät on ollut tosi kiireisiä ja oon ehtinyt nähdä jo vaikka mitä paikkoja!

Espanja sujuu ihan hyvin olosuhteisiin nähden: oon ollut täällä vasta reilu viikon ja opiskellut espanjaa vain viiden kurssin verran. Ymmärrän aika hyvin mitä ihmiset mulle sanovat, kunhan he puhuvat tarpeeksi hitaasti. Äsken mun hostsisko kertoi mulle silmäproteeseista ja mun ala-asteen opettajana työskentelevä veljeni, joka jaksaa selittää sanoja niin kauan että ymmärrän, on kertonut mulle mm. tulivuorista, intiaanikaupunkien raunioista, costaricalaisesta teatterista ja vankilasaarista. Oon aika ylpeä siitä että oon pystynyt ymmärtämään noinkin vaikeita puheenaiheita. Mun vastaukset on tosin suurimmaksi osaksi nyökkäilyä ja "sí entiendo/no comprendo", lauseet mitä osaan muodostaa lyhyitä ja yksinkertaisia.

Atenasin läheltä

Ihmiset on ottanut tavaksi kysyä multa aina iltaisin mitä uusia sanoja oon oppinut päivän aikana. En oo ehtinyt/jaksanut varsinaisesti opiskella espanjaa tän viikon aikana, vaikka mun pitäisi treenailla unohtuneita verbimuotoja ja numeroita (koska yks euro on noin 500 colonia, tarvii osata rahasta puhuessa isompiakin numeroita) ja vaikka mitä. Oon kuitenkin etsinyt sanakirjasta sellasia sanoja, joita oon päivän aikana tarvinnut ja kirjoittanut uusia kuulemiani sanoja muistiin, jotta muistaisin jokailtaisissa kuulusteluissa enemmän kuin kolme uutta sanaa. Keskustelun aloittaminen/ylläpitäminen on mun rajoittuneella kielitaidolla vähän hankalaa, mutta oon huomannut hyväksi keinoksi kysellä mitä asioiden nimet ovat espanjaksi.

Ei huolta, tästä blogista ei tuu mitään 12-vuotiaan lifestyleblogia, jossa kerron monelta herään aamuisin, mitä syön aamupalaksi ja mitkä vaattet laitan päälle. Oon kuitenkin yrittänyt saada tätä postausta valmiiksi koko viikon ja tekstiä on kertynyt paljon, joten aattelin ensimmäisen viikon kunniaksi kertoa vähän yksityiskohtaisimmin mitä oon joka päivä tehnyt.

juhlat puistossa

Sunnuntaina, jona tulin tänne käytiin kotimatkalla ruokakaupassa ja kurkkaamassa mun tulevaa koulua, jossa viikonloppunakin paikalla oleva vartija päästi meidät hetkeksi kiertelemään pihaa. Mun englantia osaava hostsisko oli jossain reissussa, mutta onneksi hostäidin kummipoika (joka on myös AFS:n vapaaehtoinen) hengaili meidän kanssa melkein koko päivän tulkkina. Tultiin kotiin syömään lounasta ja annoin tuliaiset: suomikirjoja, Fazerin suklaata, salmiakkia, ruisleipää, Pågenin pullia ja Marimekon/Vallilan vihkoja. Hostit sattuivat valitsemaan juuri salmiakin ensimmäisenä maistettavaksi ja olivat liian kohteliaita sylkemään sen pois.

Myöhemmin lähdettiin ostamaan mulle kenkiä valtavasta ostoskeskuksesta San Josén liepeiltä, missä oli kaikki mahdolliset jenkkibrändit mitä ei Suomessa ole ja kahvila, jossa myytiin keksitaikinasta tehtyä pizzaa. Vaihdoin myös rahaa ja sain kymppitonnin seteleitä (=17 euroa), joissa olevista laiskiaisen kuvista innostuin vähän liikaa. Illalla käytiin kurkkaamassa Atenasin keskuspuistossa olevia juhlia, joissa tanssittiin ja juoruiltiin tuttavien kanssa niin stereoptyyppisen lattarimeiningillä. Sellaiset juhlat ovat kuitenkin kuulemma pienessä Atenasissa harvinaisia.

Kotona istuttiin pitkään keittiönpöydän äärellä ihmettelemässä tuomiani suomikirjoja.  Hostit yrittivät lukea mun suomenkielisiä pokkareita ja mut laitettiin lukemaan espanjankielistä Wikipediaa ääneen. Dime kolmosen espanjanespanja aiheutti hyvät naurut.

San Josén keskustasta / laiskiaisrahnaa

Maanantaina syötiin aamupalaa koko perhe yhdessä, kuten useimpina päivinä näyttää olevan tapana. Hostsisko ja –veli lähtivät töihin, mä lähdin hostäidin kanssa savimaalauskurssille. Valitsin perinteisen talonmallisen seinäkoristeen ja opettaja käski, mikä kohta piti maalata milläkin värillä. Iltapäivällä juotiin kahvit vanhempien kanssa ja katsottiin Google Mapsistä, missä on mun äidin koti, isän koti, mamman koti ja mun koulu. Käytiin myös kävelemässä kotikadun päässä oleville kukkuloille, joilta oli pudotus autotielle ja huikeat näkymät. Matkan varrella pysähdyttiin tervehtimään kaikkia naapureita ja meidän koirat juoksi vapaana perässä.

Illalla hostsisarukset tulivat töistä kotiin ja samalla kadulla asuvat serkku ja kummipoika kylään. Oli tosi vapauttavaa päästä puhumaan englantia. Olin pärjännyt koko päivän espanjalla koska oli pakko, mutta on tosi väsyttävää kun ei ymmärrä mitä ympärillä puhutaan eikä osaa kunnolla vastata silloin kun ymmärtää.

Puntarenas

Tiistaina toinen Atenasissa oleva vaihtari, islantilainen poika ja tämän hostäiti tulivat meille aamupalalle. Lähdettiin yhdessä ottamaan passikuvia viisumia ja koulua varten ja käymään jossain toimistossa kyselemässä koulujuttuja, mutta mitään ei ilmeisesti selvinnyt.

Palasin takaisin kotiin hostvanhempieni kanssa ja mulle kerrottiin, että ollaan lähdössä ajelulle ja ehkä ystävien kanssa Puntarenasiin. Ajattelen että mennään pienelle ajelulle Atenasiin, mutta siitä paljastuikin kahdeksan tunnin reissu: ajettiin hostvanhempien ystäväpariskunnan luokse pieneen vuoristokylään, jossa käveltiin metsäpalon tuhoamilla sitruunaviljelmillä ja syötiin lounasta. 35 asteen helteestä, aikaerosta ja espanjasta uupuneena otin päikkärit vierashuoneen sängyllä.

Pakkauduttiin sitten hostien ystävien kanssa ahtaasti autoon ja ajettiin metsäpalojen, pikkukylien, hedelmäkojujen ja kuivuneiden jokien ohi turistikaupunki Puntarenasiin. Siellä me istuttiin rantakadulla syömässä kondensoidulla maidolla kuorrutettua jäähilejuomaa, joka suli ja valui pitkin sääriäni. Poikettiin myös uimarannalla, jotta sain kastaa varpaani Tyyneenmereen. Kotimatkalla mua pisti joku outo iso ötökkä ja kuvittelin mielessäni kuinka kuolen dengueen ja saan pienipäisiä lapsia ("Costa Ricassa ei oo malarian pelkoo" - Eve T) mutta hengissä ollaan yhä!

paljon autossa istumista

Keskiviikkona kävin ilmoittautumassa kouluun hostvanhempieni, islantilaisen vaihtarin ja tämän hostäidin kanssa. Vietiin AFS-paperit rehtorille ja sitten koulusihteeri tms vei meidät kierrokselle koulun ympäri. Käytiin jokaisessa luokassa esittäytymässä ja käymässä sama keskustelu:

"Hei hauska tutustua, olen Eveliina Suomesta ja hän on Islannista, ne sijaitsee Euroopassa, joo puhun vähän espanjaa, oon täällä vuoden, en tiedä millä luokalla oon, moikka!"

Koulusta lähdin islantilaisen ja hänen hostäitinsä kanssa San Josén keskustaan ostamaan koulupukuja. Ajettiin pitkin hullunjyrkkiä värikkäiden vähän röttelöiden talojen reunastamia mäkiä ja käveltiin vilkkailla keskuskaduilla pukuväen ja kaupustelijoiden seassa. He heittivät mut myös kotiin ja tulivat kahville. Islantilainen huomautti että Pågenit on Ruotsista, mutta onneksi muut pöydässä olijat eivät osanneet kovin hyvin englantia eikä islantilainen espanjaa, joten totuus pysyi costaricalaisilta salassa.

(tässä kohtaa loppuu mun päiväkirjamerkinnät ja tekstit lyhenee)

aurinko laskee täällä ennen kuutta ja nopeasti

Torstaina menin hostäidin kanssa Atenasiin hoitamaan asioita. Hostäiti kävi laitattamassa kyntensä ja mä kirjoitin kynsistudion sohvalla blogitekstiä puhelimen muistioon. Sen jälkeen käytiin kaupoilla, syömässä kiinalaista ja ostamassa mulle puhelinliittymä. Illalla lähdetään Alajuelaan, jossa mun toinen hostveli perheineen asuu. Syötiin kakkua Alajuela-veljen synttäreiden kunniaksi ja leperreltiin hänen vauvalleen.

maalauskurssilla / espanjan opiskelua serkun kanssa

Perjantaina käytiin mun hostvanhempien kanssa ostamassa valtava kassillinen hedelmiä, vihanneksia, juustoa ja kananmunia torilta. Kävin toisen kerran siellä savenmaalauskurssilla, jossa opettaja (kuten kaikki muutkin täällä tykkäävät tehdä) toi mulle maistettavaksi outoja hedelmiä. Naapurissa asuva serkku tuli meille opettamaan mulle espanjaa. Illalla mentiin San Josén lähelle syömään sushia mun hostsiskon ja hostien kummipojan kanssa, jonka suurinta hupia on nähdä kuinka mulla on kylmä Costa Rican viileässä yössä ja jonka kanssa laulettiin Lana del Reytä matka takaisin kotiin.

Fun fact: pari päivää ennen mun lähtöä äiti osti meille kotiin hirveän kasan sushia, koska "et varmaan tuu syömään tätä vuoteen"
Fun fact 2: Costa Ricassa elätään nyt japaniernuuden kultakautta, tai sitten vaan sattumalta kaikki 15-30-vuotiaat ticot joiden kanssa oon jutellut tykkää japanilaisesta tai korealaisesta kulttuurista,